Tutkimusta hämärän jälkeen

Tutkimusta hämärän jälkeen

BY: KHELIDON, HYBRIS, NIIN & NÄIN

7.11.2018
kaamos, pimeys

Sana “kaamos” on laina saamen sanasta skábma, jolla kuvataan talven jatkuvaa pimeyttä. Ennen sen leviämistä kirjakieleen saatettiin ilmiötä etelämmässä kutsua nimellä polaariyö. Pimeys on usein ihmismielessä samaistunut toiseuteen, mikä on tehnyt yöstä monille kiehtovaa aikaa. Erilaisia näkökulmia pimeyteen tarjoavat vaikkapa roomalaisten nukkumistavat, brittimatkustajien yökokemukset ja elokuvissa torkkuminen.

“Hämärän rajamailla – kurkistus roomalaisiin makuukamareihin”

Nukkuminen on olennainen osa ihmiselämää, ja sen vuoksi unitutkimuskin kasvattaa suosiotaan tieteenalojen joukossa. Vaikka nukkuminen liittyykin mielessämme usein fysiologiaan ja hyvinvointiin, vaikuttavat uneen myös sosiaaliset tekijät: missä, milloin, miten ja kenen kanssa nukumme.

Khelidonin artikkelissa viime kesältä Laura Nissin pureutuu historiallisen unitutkimuksen kautta antiikin roomalaisten nukkumiskäytäntöihin sekä siihen, mitä ne oikeastaan kertovat meille keisariajan Italian asukkaista. Tiesitkö, että vähäunisuus oli roomalaisten silmissä hyve? Nissin on antiikin roomalaisten nukkumiskäytännöistä vuonna 2016 väitellyt tutkijatohtori.

“Liikkeellä yön tunteina – Matkustamisen kokemus hämärän laskeuduttua”

Romantiikan ajan matkustajalle 1700-1800 -lukujen vaihteessa yössä oli jotain salaperäistä. Ennen sähkölamppujen yleistymistä yö oli totaalisen pimeyden aikaa, ja näkyvyyden heikkeneminen teki liikkumisesta yhtäaikaisesti kiehtovaa ja pelottavaa. Yön sydämessä aistit herkistyvät, ja tämän vuoksi yötä käsittelevät matkakertomukset tarjoavat uudenlaisen näkökulman romantiikan ajan ihmisen maailmaan.

Hybris-lehden tekstissä alkuvuodelta on käytetty lähteenä romantiikan ajan brittimatkustajien kirjoittamia kertomuksia ja kokemuksia pimeydestä. Tekstin on kirjoittanut kulttuurihistorian tohtorikoulutettava Susanna Lahtinen.

“Unelias Orionissa - Cinénarkoleptikon tunnustuksia”

Uni ja kuolema on toisinaan mielletty sisaruksiksi, mutta jotain sukulaisuutta taitaa myös olla unien ja elokuvien välillä, ainakin jos ranskalaisia elokuvateoreettikkoja on uskominen. Psykoanalyytikoille elokuvakatsoja oli passiivinen vastaanottaja, joka katsoo filmiä kuin unikuvia konsanaan. Myöhemmin elokuvakatsojaa alettiin tarkastella myös kognitivistisesti uutta oppivana, aktiivisena yksilönä.

Kirjallisuudentutkija Tytti Rantanen käsittelee unia ja ranskalaista elokuvateoriaa Niin & Näin -lehdessä vuodelta 2013 ja esittää samalla oivan kysymyksen: jos elokuvat ovat kuin unta, niin miksi teatterissa torkkuminen on välillä vastustamaton vaihtoehto?

TUTUSTUTHAN MYÖS

KUMPPANEIHIMME

WhatsApp
Email
Tweet
Share
Share
Share
+1
Reddit