Normaalin rajoilla

Normaalin rajoilla

BY: Alusta, Areiopagi, Kipinä

26.11.2018

Lääketiede tuntee lukuisia mielenterveyden häiriöiden kirjoon laskettavia diagnooseja. Psykiatristen sairauksien tuskallisuuden lisäksi diagnoosin saamiseen liittyy yhteiskunnassa usein häpeää, sillä tällä tavoin oireilevia on totuttu pitämään jotenkin epänormaaleina. Onko tällainen leimaaminen kuitenkaan mielekästä, kun nykykäsityksen mukaan mielenterveyden häiriöt ovat varsin yleisiä? Päivän tiedejulkaisunostomme tarkastelevat psykiatrista oireilua muun muassa fiktion ja tutkijaelämän näkökulmasta.

“Kerrottu hulluus”

Vakavat psykoottiset tilat, joissa kokijan todellisuudentaju on hämärtynyt, eivät ole ehkä kaunokirjallisuuden tyypillisintä peruskuvastoa, mutta kirjallisuuden klassikoista löytyy monta teosta joita voidaan tarkastella myös psykiatrisesta näkökulmasta. Millä tavoin mielen sairauksia kuvataan kirjallisuudessa ja voivatko nämä kertomukset tarjota meille jotain, mitä aivopsykiatria ei meille kerro?

Annina Ylä-Kapee on filosofian tohtori, joka on tehnyt väitöskirjansa hulluutta kuvaavista teoksista. Tutkimustaan varten hän kehitti “psykiatriseksi kirjallisuustutkimukseksi” kutsumansa metodin, joka tarkastelee kirjallisuudessa mielisairaiksi diagnosoitavia hahmoja ja kertojia. Hänen tekstinsä on julkaistu marraskuussa 2014 Alusta-verkkolehdessä.

“Kuinka tutkija voi säilyttää mielenterveytensä rippeet”

Väitöskirjan tekoa ei varsinaisesti voi luonnehtia ruusuilla tanssimiseksi. Pitkäjänteisen tiedon etsimisen rinnalle hakeutuvat valitettavan usein kokemukset avuttomuudesta, epätietoisuudesta ja ahdistuksesta. Ongelma on maailmanlaajuinen ja huomattava: kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että noin joka kolmas jatko-opiskelija kärsii ahdistuneisuudesta ja masennuksen oireista. Mistä tämä johtuu, ja ennen kaikkea, miten siitä voi selvitä?

Uskonnonfilosofian dosentti Aku Visalan kirjoitus Areiopagi-blogissa toukokuulta 2018 käsittelee tutkijoiden kokemaa ahdinkoa ja epätoivoa monesta eri näkökulmasta. Omien kokemusten lisäksi Visala on pitkällä akateemisella urallaan nähnyt lukuisia esimerkkejä siitä, millä tavoin akatemian rakenteet vaikuttavat tutkijoiden mielenterveyteen.

“Epänormaalin diagnoosi”

Mielenterveyshäiriöiden diagnostiikka on viime vuosikymmenien aikana kehittynyt paljon, mutta silti niiden luokittelussa on edelleen nähtävissä jokseenkin keinotekoista rajanvetoa. Psykiatristen häiriöiden luokitteluun liittyy myös usein normatiivinen jako siihen, mikä on toivottavaa ja mikä ei. Mutta missä määrin jako “normaaliin” ja “epänormaaliin” on asianmukaista?

Tuomas Vesterinen on tohtorikoulutettava filosofian oppiaineessa, ja hän on keskittynyt tutkimaan tieteellistä jaottelua ja luokittelua. Hänen puheenvuoronsa mielenterveyshäiriöiden luokittelun ongelmallisuudesta on julkaistu Turun yliopiston terveyden ja kulttuurin laitoksen julkaiseman Kipinän numerossa 1/2018.

TUTUSTUTHAN MYÖS

KUMPPANEIHIMME

WhatsApp
Email
Tweet
Share
Share
Share
+1
Reddit