Metsäisen Suomen pitäisi hoitaa taloutta ja ympäristöä

Metsäisen Suomen pitäisi hoitaa taloutta ja ympäristöä

BY: Politiikasta

23.12.2018

Onko joulukuusi jo tuotu sisälle? Joissain muissa maissa on raportoitu jo joulukuusipulasta, mutta metsien täyttämässä Suomessa niitä kyllä riittää. Puu on muutenkin ollut meillä tärkeimpiä luonnonvaroja, ja ehdotuksia uusista sellutehtaista syntyy koko ajan. Mutta miten metsätaloudessa voitaisiin ottaa huomioon hiilipäästöt ja ympäristö?

Aatonaaton ratoksi voi lukea tiukkaa asiaa metsätalouden historiasta ja sellutehtaiden vaikutuksista metsänhoidon emeritusprofessori Erkki Lähteen kertomana. Hänen artikkelinsa on julkaistu Politiikasta -lehdessä marraskuussa 2018. Ensi vuodesta eteenpäin uuden päätoimittajan johdolla jatkava Politiikasta on huippuluokan popularisoitua politiikantutkimusta.

TUTUSTUTHAN MYÖS

KUMPPANEIHIMME