Luonto ihmisen moraalisena peilinä

Luonto ihmisen moraalisena peilinä

BY: ILMIÖ, KHELIDON, ALUSTA

17.10.2019
glass-ball-3931999_1920

Kuva: Pixabay

Antiikin Kreikan delfiini on ihmisenkaltainen moraalinen olento ja yksi kreikkalaisen taiteen lempiaiheita. Televisioajan luontodokumenteissa eläinten toimintaan liitetyt selitykset heijastavat yhteiskunnan moraalista järjestystä. Lisäksi pohdimme, kannattaako perehtyä ympäristöestetiikkaan, jos haluaa rikastaa omia luontokokemuksiaan?

“Mitä luontodokumentit kertovat suhteesta luontoon ja eläimiin?”

Luontodokumentit ovat monelle urbaanille nykyihmiselle merkittävä villieläinten kohtaamispaikka, sillä lemmikkejä lukuunottamatta eläimet ovat pitkälti kadonneet arkielämästä. 

Luonnon esittämisen tavat voivat kertoa paljonkin ihmisten yhteiskunnasta. Tietynlaisen toiminnan esittäminen luonnollisena on ollut tapa oikeuttaa moraalisia järjestyksiä. Luontodokumenttien eläinkuva onkin näyttänyt eri aikoina erilaiselta: 1950-luvun dokumenteissa eläimet elivät harmonisissa ydinperheissä, 1990-luvulta lähtien taas dokumenteissa on paljon korostettu eläinten välistä kilpailua ravinnosta, elintilasta ja lisääntymiskumppaneista. Luonnon kuvauksella on myös vaikutuksensa siihen, miten luonnosta ajatellaan ja miten sitä kohdellaan.

Väitöskirjatutkija Marianne Mäkelin tarkastelee tekstissään dokumenttien heijastamaa luontosuhdetta, avaten muun muassa eläinten antropomorfisointia eli eläinten esittämisestä ihmisen kaltaisina. Teksti on julkaistu Ilmiömediassa marraskuussa 2018.

“Delfiineistä ja ihmisistä”

Antiikintutkimusta esittelevän Khelidon-blogin tekstissä tarkastellaan delfiinin merkitystä antiikin Kreikan maailmankuvassa. Delfiini on merellinen vastine sille, mitä vapaasyntyinen ihminen on kuivalla maalla: erityislaatuinen olento, jonka ristiksi on annettu moraali ja oikeudentunto. Kirjoittaja Liisa Kaski esittelee aiheeseen liittyviä kertomuksia ja myyttejä. Teksti on julkaistu kesällä 2016.

“Metsäpolun filosofiaa”

Alusta-verkkolehden kirja-arvostelussa tutustutaan ‘Metsäpolun filosofiaa’ -teokseen. Voi tuntua itsestäänselvyydeltä ajatella, että luonnonympäristöillä, kuten metsillä, on esteettistä arvoa. Kun estetiikka nousi omaksi filosofian erityisalakseen 1700-luvulla, luonto olikin filosofeille ilmeinen kauneuden ja ylevyyden lähde. 1900-luvulla akateeminen estetiikka kuitenkin pelkistyi taiteenfilosofisiin kysymyksiin ja luonto sai jäädä. Vasta viime vuosikymmeninä yleisen ympäristöhuolen ja -filosofian siivittämänä on syntynyt erillinen ympäristöestetiikan tutkimusala.

Jukka Mikkonen (FT) luo kirjassaan katsauksen akateemisen ympäristöestetiikan tärkeimpiin keskusteluihin. Filosofisia oppeja peilataan niin suomalaiseen kaunokirjallisuuteen ja metsänhoito-oppaisiin kuin ympäristökirjallisuuden klassikoihin.

Alustan teksti sisältää myös kirjoittajan vastauksia lukijoiden kysymyksiin, kuten: Kannattaako ympäristöestetiikkaan perehtyä, jos haluaa rikastaa omia luontokokemuksiaan?

Teksti on julkaistu Alusta-verkkolehdessä kesällä 2017.

TUTUSTUTHAN MYÖS

KUMPPANEIHIMME