Mielenterveys lähisuhteissa ja kulttuurisena ilmiönä 

Mielenterveys lähisuhteissa ja kulttuurisena ilmiönä 

BY: PERHE, SUHTEET JA YHTEISKUNTA; ANTROBLOGI

14.3.2018
TTeemat_3pääsiäinen copy

Mielen terveyttä ja sairautta lähestytään usein biologisina konsepteina, mutta sosiaalisilla suhteilla ja kulttuurilla on tärkeä rooli sekä aiheen määrittelyssä että hoidossa.

”Perhe vaikuttaa mielenterveyteemme monin tavoin”

Tutkija Lotta Hautamäki on perehtynyt lääketieteen ja hoidon yhteiskunnallisiin vaikutuksiin etenkin psykiatriassa. Hän keskustelee läheissuhteiden merkityksestä kaksisuuntaisen mielialahäiriön tunnistamisessa ja hoidossa Perhe, suhteet ja yhteiskunta -verkkojulkaisun tuoreessa artikkelissa.

”Onko normaalia olla mielisairas?”

Mielenterveysaihetta syventää kulttuurisidonnaisesta näkökulmasta tohtorikoulutettava Tuomas Vesterinen viime vuotisessa AntroBlogi-artikkelissaan.
”2000-luvun alussa tehdyn tutkimuksen mukaan lähes puolella amerikkalaisista on elämänsä aikana mielenterveyshäiriö. 1980-luvun alussa vastaavanlaisen tutkimuksen mukaan häiriö oli kolmasosalla väestöstä. Ovatko mielisairaudet siis todella lisääntyneet, tai niiden diagnosoinnit parantuneet? Vai voisiko olla, ettemme tiedä mitä häiriöt ylipäänsä ovat, ja miten niitä voisi tunnistaa?
Mielenterveyshäiriöiden diagnosointi on vaikeaa, koska emme tiedä häiriöiden aiheuttajia. Nykypsykiatriaa hallitsee silti vahva uskomus siihen, että häiriöt ovat biologisia aivosairauksia. Koska biologisia syitä ei kuitenkaan ole löydetty, on päädytty oiremääritelmiin, jotka ovat tehneet monesta ennen normaalista ilmiöstä patologisen. Tämän seurauksena yhä useammalla diagnosoidaan mielenterveyshäiriö.”

Lue artikkeli täällä

TUTUSTUTHAN MYÖS YHTEISTYÖKUMPPANEIHIMME

WhatsApp
Email
Tweet
Share
Share
Share
+1
Reddit