Tuo yhteen 17 yleistajuista tiedejulkaisua

Luettavaa pääsiäiseksi

Luettavaa pääsiäiseksi

Rauhallista pääsiäisen aikaa!

Sesonkiin sopivaa lukemista on uskontoa ja uskoa käsittelevä kirjallisuus:

”Suomalaisten muinaisusko”

Suomalaisilla on muiden kulttuurien tapaan omat vanhat jumalansa ja myyttinen menneisyytensä. Suomalaisten muinaisusko johdattaa lukijan kansanuskomme ikivanhoille juurille. Teos selvittää miten jumalat ja uskonto sulautuivat menneiden aikojen ihmisten arkeen ja juhlaan.

Ensi kertaa vuonna 1948 julkaistu Suomalaisten muinaisusko kokoaa suomalaisen uskontotieteen uranuurtaja Uno Harvan elämäntyön yksiin kansiin. Se on suomalaisen mytologiantutkimuksen merkkiteos ja kuuluu jokaisen suomalaisuuden juurista ja esi-isiemme uskosta kiinnostuneen kirjahyllyyn. Turun yliopiston uskontotieteen emeritusprofessori Veikko Anttonen on kirjoittanut teokseen uudet jälkisanat.

Uno Harva (1882-1949) oli suomalaisen uskontotieteen uranuurtaja. Hän teki useita tutkimusmatkoja suomensukuisten kansojen pariin Siperiaan ja Itä-Venäjälle ja julkaisi lukuisia kansainvälisiksi klassikoiksi nousseita alkuperäiskansojen uskomuksellista elämää käsitteleviä tutkimuksia. Harvalla on ollut suuri merkitys suomalaisen uskontotieteen ja folkloristiikan kehityksessä.

Tutustu kirjaan täällä

Teoksen on kustantanut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, SKS.

”Uskonto ja kamppailu tunnustamisesta”

Suvaitsevaisuus ja erilaisten identiteettien uskonnolliset kytkökset ovat Uskonto ja kamppailu tunnustamisesta -teoksen pääteemoja. Teos tarjoaa ajankohtaisia ja historiallisia näkökulmia yksilöiden ja yhteisöjen välisiin erimielisyyksiin ja vuorovaikutuksiin. Teoksessa tarkastellaan uskonnollisen ajattelun ja identiteetin merkitystä sekä erimielisten toimijoiden välistä vuorovaikutusta.

Kamppailu tunnustamisesta voi edistää ihmisten hyvinvointia ja korjata yhteiskunnallisia epäkohtia. Samaan aikaan erilaisissa tunnustussuhteissa esiintyy vallankäyttöä, joka voidaan kyseenalaistaa. Uskonnon rooli on yksilöiden ja ryhmien välisten tunnustussuhteiden kannalta olennainen, mutta poliittisessa keskustelussa valitettavan vähälle huomiolle jäänyt alue.

Teoksen ovat toimittaneet tutkijatohtorit Heikki Haara ja Ritva Palmén ja sen on kustantanut Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura.

Tututstu teokseen täällä

TUTUSTUTHAN MYÖSYHTEISTYÖKUMPPANEIHIMME