Helposti unohtuva Ahvenanmaa on osa ulkopolitiikkaa

Helposti unohtuva Ahvenanmaa on osa ulkopolitiikkaa

BY: POLITIIKASTA, ANTROBLOGI

11.6.2018
tutkitusti, tiedejulkaiseminen, ahvenanmaa, ulkopolitiikka, kunta

Tiesitkö että lauantaina oli Ahvenanmaan itsehallinnon päivä? Demilitarisoitu Ahvenanmaa on tärkeä osa Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista kokonaisuutta, eikä sen asema näytä olevan muuttumassa.

“Ahvenanmaan asema ei ole vain puolustuspoliittinen kysymys”

Alueen demilitarisointi on suurvaltapolitiikan peruja. Krimin sodan päätteeksi vuonna 1856 Venäjä, Britannia ja Ranska tekivät sopimuksen Ahvenanmaan demilitarisoinnista. Ahvenanmaa oli Suomen tavoin tuolloin osa Venäjää, joka suostui järjestelyyn Ranskan ja Britannian painostuksesta. Suomen itsenäistyttyä vuonna 1917 ahvenanmaalaiset olisivat halunneet liittyä Ruotsiin. Suomi ei kuitenkaan ollut valmis luopumaan saarista, joten Kansainliitto kutsuttiin apuun ratkaisemaan tilanne.

Järjestelyä pidetään onnistuneena esimerkkinä alueellisen riidan ratkaisusta, sillä siinä otettiin ainutlaatuisella tavalla huomioon sekä itsehallinto, vähemmistöoikeudet että demilitarisointi. Tutkija Saila Heinikoski Ahvenanmaan demilitarisointi militarisoituvassa maailmassa -projektista avaa Ahvenanmaan merkitystä Politiikasta-verkkolehden tekstissä vuodelta 2016.

Lue koko artikkeli täältä

“Mistä tuut, minne meet – kotikuntani mun?”

Ahvenanmaa-kysymyksen yhteydessä on hyvä pohtia myös kuntatasolla koettua kuulumista. AntroBlogin tekstissä loppuvuodelta 2016 väitöskirjatutkija Minna Mäkinen tarkastelee kuntaliitosta prosessina paikallisuuden ja kuulumisen näkökulmista.

Jokainen suomalainen asuu jossakin kunnassa. Lainsäädäntömme mukaan kunnan jäsenyys, kuntalaisuus, on pakollista. Kuntalaisilla on oikeuksia ja velvollisuuksia asuinkuntaansa kohtaan, ja kunnilla on velvollisuuksia ja vastuita asukkaitaan kohtaan. Mutta onko kunnalla ja kuntalaisilla muita siteitä? Mikä voisi olla kunnan kulttuurinen merkitys? Muuttuuko merkitys kuntaliitoksen myötä?

Lue koko teksti täältä

TUTUSTUTHAN MYÖS YHTEISTYÖKUMPPANEIHIMME

WhatsApp
Email
Tweet
Share
Share
Share
+1
Reddit